Tiuhti tuli Husöön 2018. Kun itse istuin ensimmäisen kerran Tiuhdin selkään vaihtaritunnilla joulukuussa 2023, olo oli tuttu ja turvallinen, sillä Tiuhdin katseessa ja ratsastettavuudessa oli niin paljon samaa kuin sen sedässä, nyt jo vihreämmillä laitumilla laukkaavassa supertuntiratsu Limussa.

Millainen Tiuhti on?

Ja sitä 12-vuotias suomenhevoskaunotar Tiuhti onkin: unelmien tuntiratsu. Motivaatio tai eteenpäinpyrkimys ei tältä leidiltä lopu, vaan bensaa on aina tankissa ja menojalkaa riittää tunnin tasosta riippumatta. Tiuhdin lempeät askeleet sallivat ratsastajat keskittyä omaan istuntaansa, mutta sen ravi on silti tahdikasta ja näyttävää, mikäli ratsastaja sitä pyytää, ja laukka kolmitahtista ja pyörivää. Estelahjakkuudesta ja hienosta laukastaan huolimatta Tiuhdin on pitänyt jättää estehommat muille kollegoille, sillä sen tuhti figuuri ei ole osoittautunut optimaaliseksi esteiden säännölliseen hyppäämiseen. Sen sijaan vaativammatkin koulukiemurat, kuten vastalaukat ja erilaiset laukkasiirtymiset, taipuvat Tiuhdilta vaivatta, minkä lisäksi se opettaa mielellään aloittelevia ratsastajia lajin saloihin ja rakastaa maastoilua.

Sen lisäksi, että Tiuhti on kuvankaunis ja luotettava tuntikaveri sekä aloittelijoille että kokeneemmille ratsastajille, sillä on myös temperamenttinen ja persoonallinen luonne. Tiuhti on kiltti hoitaa ja käsitellä, mutta suhtautuu penseästi siihen, jos tunnille pitäisi lähteä kesken ruokahetken, jolloin ratsastaja joutuu käyttämään luovuutta siihen, kuinka esitellä idea suitsimisesta ja karsinasta poistumisesta Tiuhdille. Tiuhdin ilmeikkyys mahdollistaa sen, että sen tunnetiloja on helppo lukea ja tulkita – mikäli tunti ajoittuu ruokahetkeen, heinien ääreltä tunnille talsii mököttävä Tiuhti, mutta jo kentällä tai maneesissa korvat ovat hörössä ja ratsu täynnä intoa suorittamaan mitä tahansa tehtäviä siltä pyytää.

Mikä Tiuhdissa on parasta?

Tiuhdissa onkin parasta sen ääretön työmoraali, into ja herkkyys. Tiuhti on todella kevyt ratsastaa ja vastaa pieniin apuihin siitä huolimatta, että sillä (kuten meillä kaikilla) on toisinaan vähän toispuoleisuutta ja lihasjumia, jolloin suorassa kulkeminen ei välttämättä ole heti tunnin alussa mahdollista. Tiuhdin kanssa pääseekin harjoittelemaan tunnetta hevosen suoruudesta ja löytämään erilaisia keinoja hevosen kaulan ja rungon suoristamiseen. Joskus ratsastajista saattaa tuntua, että Tiuhdilla on jopa liian raskaasti kaasujalka pohjassa, koska se innostuu niin valtavasti päästessään esittelemään osaamistaan. Näissä tilanteissa Tiuhti varmasti arvostaa sitä, että ratsastaja muistaa pitää alapohkeen lähellä, istua puristamatta reidellä syvällä satulassa ja erityisesti pitää käden ja tuntuman pehmeänä.

Ratsastajalleen Tiuhti kertoo jo tallissa, millainen päivä sillä on meneillään (ja kuten tiedämme, tammoilla on hyvin erilaisia päiviä :)). Ratsastajan on hyvä kuuliaisesti huomioida tämän tulisen daamin tarjoamaa informaatiota, sillä joinain päivinä Tiuhti kaipaa ratsastajaltaan vielä enemmän käden ja istunnan herkkyyttä kuin toisina päivinä. Tiuhti opettaa todella huolellisesti ratsastajille kevyen ja pehmeän ohjastuntuman löytämistä ja kantaa itsensä kauniissa pyöreässä muodossa, kun ratsastaja tarjoaa sille mahdollisuuden siihen ja puolestaan palkitsee ratsastajan ihanalla fiiliksellä siitä, miten vaivatonta ratsastaminen voi olla. On aina etuoikeus päästä nauttimaan tunnista Tiuhdin kanssa!

Tekstin on kirjoittanut vannoutunut Tiuhti-fani Miira.

Tiuhti ja Miira.