Kuva: Marjo ja Julle kevätkauden 2023 ensimmäisellä ulkokenttätunnilla. Kuva: Veera Vepsäläinen.

Palataan aluksi hetkeksi menneeseen, koska sieltä tämän Husössä ratsastusta harrastavan heppatädin
tarina luonnollisesti alkaa. Aloitin ratsastuksen 12-vuotiaana vuonna 1989 synnyinkaupungissani
Jyväskylässä, Laajavuoren Ratsukoiden tallilla Killerillä. Ehdin viettää kunnon heppatyttönuoruuden, johon
sisältyi lukuisia ratsastustunteja (kiitos äiti), hoitohevosia, opetushevosten laidunkesälomien järjestämistä,
yksityishevosten liikuttamista, seuratoiminnassa juniorijäsenenä mukana olemista ja jopa hetken aikaa
ratsastustuntien pitoakin.

Muutin Jyväskylästä pois ylioppilaskirjoitusten jälkeen ja äiti kustansi ratsastusharrastukseni vielä
opiskeluvuosinani Mikkelissä, jossa kävin myös ratsastuskoulussa. Kun muutin vuonna 1999 Helsinkiin, tuli
harrastukseeni parin vuoden tauko, koska ratsastuskoulussa harrastaminen ei silloin ollut minulle
taloudellisesti mahdollista.

Löysin sen sijaan Sipoosta pienen yksityistallin, jossa kävin alkuvuodesta 2002 syksyyn 2018. Ratsastin noina
vuosina pääasiassa yksin maastossa tai kentällä (säässä kuin säässä) ilman opetusta. Ratsastustaitoni eivät
kehittyneet, mutta yhteys hevosiin säilyi. Minulla oli vuosien aikana useampia hevosystäviä. Viimeisin niistä
oli ihana ja aina innokas suomenhevosruuna Vindi, joka valitettavasti kuoli syksyllä 2018. Sen jälkeen
harrastuksessa oli parin vuoden jakso, jolloin kävin vain satunnaisesti maastoilemassa.

Koronasyksyn paras päätös oli aloittaa Husössä

Hevoset vetivät puoleensa ja palasin ratsastuskouluun yli 20 vuoden jälkeen, kun tein koronasyksyn 2020
parhaan päätökseni ja aloitin säännölliset viikkotunnit Husössä. Ihan ensimmäinen ratsuni oli Aron,
opettajana Krista ja tunnilla mentiin kavaletteja. Ensin ajattelin, että ei tästä mitään tule, enhän minä saa
Aronia edes laukkaamaan. Mutta annas olla, kun Aron näki kavaletit. Sehän meni kuin sukkula! Saman tien
päätin, että nyt kun olen löytänyt uudelleen rakkaan harrastukseni pariin, aion myös pitää siitä kiinni.

Ensimmäisen syksyn ja seuraavan kevään ratsastin tiistaisin Kristan Aikuiset B -tunnilla. Syyskaudelle 2021
otin toisenkin viikkotunnin ja aloitin lisäksi torstaitunnit Ripsin Sennut B -tunnilla. Ihan heti en keksi
parempaa kohdetta sijoittaa ”ylimääräiset” rahansa kuin laittaa ne rakkaaseen harrastukseen, joka tuo
valtavasti iloa elämään. Tällä hetkellä ratsastan edelleen kaksi kertaa viikossa torstaisin ja perjantaisin
Ripsin tunneilla. Uuden oppiminen ja sen huomaaminen, että tässä mahtavassa lajissa voi edelleen keski-
ikäisenäkin kehittyä, on todella palkitsevaa.

Hevosharrastus yhdistää eri-ikäiset

Hevosharrastus yhdistää ja ylittää sellaiset vähäpätöiset asiat kuin vaikkapa ikäeron. Kun kaikilla on sama
mielenkiinnon kohde – hevoset ja ratsastus – riittää puhuttavaa aina. Se tässä meidän harrastuksessamme
onkin niin hienoa. Meidän perjantaitunnillamme ratsastaa ”teinejä ja tätejä” ja usein minä olen se tunnin
ainoa tätiratsastaja. Mielestäni meillä on ihan mahtava meininki ja kaikki tsemppaavat toisiaan. Ei siinä
haittaa 30 vuoden ikäero pätkääkään. Ihan yhtä heppahöpsöjä ollaan kaikki.

Mikä sitten erottaa keski-ikäisen heppatädin nuoremmasta tallikaveristaan? Sanoisin, että eipä oikeastaan
mikään muu kuin kuolemanpelko. Heppatädillä se on voimakkaampi kuin nuoremmilla. Me varttuneemmat
hevosharrastajat muistamme kyllä ne ajat, kun turvallisuushakuisuus ei ollut vielä löytänyt lajimme pariin.
Niitä kesäpäiviä, jolloin vedettiin täyttää laukkaa pelloilla ja metsäteillä (luonnollisesti aina ilman satulaa),
on toisinaan ikävä, mutta järkevä heppatäti ymmärtää, että paluuta menneeseen ei enää ole. Jos keski-
ikäinen tömähtää tantereeseen hevosen tehdessä yllättävän kevätjuhlaliikkeen, ei pelkkä hiekkojen

ravistaminen ratsastushousuista enää riitä. Ruhjeita ja mustelmia nimittäin parannellaan päiväkausia.
Parempi on siis pysyä vaan tiukasti satulassa.

Meillä on maailman paras harrastus! Meillä on kenties myös yksi maailman vaikeimmista harrastuksista.
Mutta kuten Krista-ope kerran tunnilla sanoi ”jos ratsastus olisi helppoa, niin kaikkihan sitä harrastaisivat”.
Minusta se oli aika hienosti sanottu ja kertoo paljon meistä hevosharrastajista.

Seuratoiminnasta lisäpotkua hevosharrastukseen

Tämän vuoden alussa aloitin seurahommat Husön Ratsastajien johtokunnan eli johtiksen jäsenenä. Olen
päässyt jo mukaan moniin seurakilpailuihin erilaisiin tehtäviin. Lisäksi olen ollut mukana järjestämässä
kilpailusääntökoulutusta sekä hevos- ja ponikerhon ohjaajakoulutusta. Seuratoiminnassa parasta ovat
tietenkin ihmiset. Seuratoiminta antaa lisäpotkua hevosharrastukseen ja antaa mahdollisuuden tutustua
samanhenkisiin ihmisiin sekä tehdä yhdessä töitä yhteisen päämäärän eteen. Ystävyyksiäkin syntyy.

Vapaaehtoishommat ovat hauskoja! Marjo estekisojen kuuluttajana maaliskuussa 2023.

Seuratoiminnan ansiosta pääsee pintaa syvemmälle ja hevosharrastus saa lisää merkityksellisyyttä. Ilman
vapaaehtoisia ja seura-aktiiveja ei voitaisi esimerkiksi järjestää seurakilpailuja. Kilpailujen järjestäminen
vaatii monen osa-alueen hoitamista ja paljon vapaaehtoisia niitä tekemään. Kannustankin lämpimästi
kaikkia tulemaan mukaan HuRan toimintaan! Vapaaehtoisia tarvitaan aina. Vapaaehtoishommat ovat kivoja
ja niistä saa todella paljon iloa.

Some apuna kehityksen seurannassa

Toukokuussa 2022 päätin perustaa hevoshöpinöilleni TikTok-tilin. Olin huomannut, että hevosaiheiset
intoiluni eivät saavuttaneet järin laajaa suosiota Facebook- ja Instagram-kavereitteni keskuudessa, joten
ajattelin, että pelkästään hevosasioille omistettu sosiaalisen median tili olisi paikallaan. Ja mikäpä olisi
parempi alusta kuin nuorisonkin suosima TikTok. Siellä saisin rauhassa jauhaa hevosista niin paljon kuin
haluan. No, ei minusta varsinaista TikTok-tähteä vielä ole tullut ja hevosasiat seuraavat kyllä mukana kaikille
muillekin käytössäni oleville somekanaville eli siinä mielessä pieleen meni. Mutta hei, onpahan taas yksi
uusi kanava, jossa voin levittää hevostelun ilosanomaa.

Marjo ensimmäistä kertaa Kaitsun selässä helmikuussa 2023. Rakkautta ensisilmäyksellä. Kuva: Noora
Komulainen.

Kiitos muuten kaikille teille, jotka uutterasti kuvaatte ratsastuksiani. Ilman teitä ei olisi tällä heppatädillä
”kontenttia” somessa. Vaikka niitä videoita on välillä vähän tuskallistakin katsoa, niin minua ne ainakin
auttavat kehittymään.

Tämän heppatädin edesottamuksia voi seurata TikTokissa tilillä @marjohaatainen. Nähdään siellä ja
nähdään tallilla. On ollut hienoa löytää Husöstä koti tälle maailman parhaalle harrastukselleni. Ihanat
hevoset, osaavat opettajat, kivat tallikaverit, upea miljöö ja hyvä ratsastusseura. Kyllä meidän kelpaa
harrastaa.