Virallinen nimi: Cardano
Kutsumanimi: Capo
Syntymäaika: 17.5.2009
Väri: punaruunikko
Säkäkorkeus: n. 168 cm
Koulutustaso: heA-vaB
Saapunut Husöön: 2013

Capo, aka “Husön kuningas” tuli Husöseen toukokuussa 2013. Capo on jo 23-vuotias kouluruuna ja tallin parhaita opetusmestareita. Capo on tallin osaavampia kouluhevosia, joka osaa liikkeet helppo C luokista vaativaan B:hen asti. Capo on kisannut usein hyvällä menestyksellä tallin seurakisoissa sekä sijoittunut ulkopuolisissa, ja on ollut myös monen ensimmäinen kisahevonen. 

Capo laitumella. Kuva: Anna Ipsen.

Millainen Capo on?

Capo toimii aina järkevästi missä tilanteessa vaan, muun muassa kisapaikalla, lastauksessa, tunneilla ja maastossa.  Capo on sellainen kunnon luottotyyppi, jonka voi esimerkiksi Ypäjän kisareissuilla laittaa jonon eteen vetämään koko porukkaa. Capolla on kuitenkin leikkisämpi ja uteliaampi puoli. Capolla ulkopuolisissa kisannut Sanni Nurmela kertoo: “Capo on kiltti ja kuuliainen sekä todella osaava. Välillä saa kuitenkin olla tarkkana, sillä siltä löytyy myös pilkettä silmäkulmasta, sekä välillä Capo luulee tietävänsä ratsastajaa paremmin mitä kuuluu tehdä.”

Mari ja Capo tuntsareissa. Kuva: Reetta R.

Mari ja Capo tuntsareissa. Kuva: Roosa R.

Mikä Capossa on parasta?

Itse olen hoitanut Capoa jo viisi vuotta. Capo on aina iloisesti vastassa tallissa ja rakastaa kun sitä vain hoidetaan ja halaillaan. Capo on hoitaessa aina sellainen, että haluaa tietää mitä on tekeillä. Oma hauskin muistoni Capon kanssa oli, kun olimme Capon kanssa jouluna hoitajaratsastuksessa maastossa ja Capo näytteli laukkapätkillä laukanvaihtoja.

Capo ja kaverit laitumella. Kuva: Anna I.

Ulkoillessa tallin kouluhevoset pitävät yhtä, etenkin Capo ja Pablo ovat hyviä kavereita keskenään. Capo on arvostettu laumanjohtaja, joka “osaa ottaa paikkansa” kuvailee tallityöntekijä Milla. 

Tekstin on kirjoittanut Capon hoitaja Aava.

Nyt on sinun vuorosi kertoa!
Jaa parhaat kokemukset ja muistot Capon kanssa HuRan somessa.