Riikka ja Walter Schmidtin ratsastusharrastus alkoi melkein 30 vuotta sitten. Sysäyksenä harrastuksen aloittamiselle toimi silloin Husössä opettaneen Johannan ehdotus, että ratsastavien pikkulasten vanhemmat kävisivät alkeiskurssin. Opettaja toivoi, että sen myötä vanhemmat lakkaisivat hermoilemasta kentän laidalla ja osaisivat paremmin, jos ei auttaa, niin ainakin pysytellä pois tieltä poneja hoidettaessa. Riikan ja Walterin kohdalla tämä ajatus johti edelleen jatkuvaan harrastukseen.

Ensivaiheet ja possujunat

Ensimmäiset vuodet hevosten parissa jäivät mieleen monella tapaa.
– Ennen oli enemmän ”possujunassa” peräkkäin kulkevia hevosia ja isot, jopa kymmenen ratsukon ryhmät. Aikuisratsastajia oli vähemmän, ehkä viidennes kaikista, Riikka ja Walter muistelevat.

Tallilla nuoret hoitajat olivat omistautuneita ja pitivät huolta ratsuistaan. Hoitajat toivat hevosen usein valmiiksi tunnille ja hakivat sen pois tunnin päätteeksi.
– He olivat aivan omistautuneita hoidokeilleen, ja sitä oli hienoa seurata.

Harrastuksesta tuli arkea ja yhteistä aikaa

Lasten mukana myös seuratoiminta tuli osaksi arkea.
– Se oli melkein väistämätöntä. Aina tarvittiin käsipareja johonkin, ja oli mukavaa olla mukana lasten harrastuksessa.

Nykyään Riikka ja Walter ratsastavat edelleen pari kertaa viikossa.
– Hevostelu on meille elämäntapa. Hevosten kanssa puuhastelu tuottaa valtavasti hyvänolontunnetta. Ratsastus ylläpitää myös kuntoa ja on kaikin puolin mukava harrastus.

Fyysiset rajat tuovat oman sävynsä harrastukseen, mutta huumori säilyy.
– Ratsastelemme nykyään enemmän kuin ratsastamme, Riikka ja Walter naurahtavat.
– Onneksi opettajat ovat ymmärtäväisiä eivätkä ole vielä pyytäneet pysymään katsomossa.

Aktiivista seuratoimintaa ja uskomaton nuorisojengi

Vuosien varrella harrastus on antanut paljon. Yhteistä aikaa ja ystäviä on kertynyt vuosien varrella paljon samoin kuin kivoja muistoja.
– Alussa se oli lasten kanssa yhdessä tekemistä. Myöhemmin se oli yksi harvoista asioista, joista teini-ikäisten kanssa pystyi puhumaan ja olla samaa mieltä, he kertovat.
Nykyään rooli perheen sisällä on muuttunut tyttären hevosten lomittajiksi ja talliapulaisiksi.

Hevosharrastus on myös tuonut ympärille vahvan yhteisön.
– Olimme pitkään aktiivisesti mukana seuratoiminnassa. Muistamme lämmöllä kaikki ne kymmenet nuoret, joiden kanssa järjestimme kaikenlaista:
Hevostaitojen SM-kisat, Nuori-Suomi-risteilyt, tonttupolut, Husön jengi -lehden toimittamiset, joulun Joulu-poni -lehden ja kesän Husön Kesä -askartelulehden kokoamiset. Ja tietenkin puffetit, joihin sisareni Hanna leipoi vuosien varrella arviolta 1500 sämpylää, Riikka muistelee.

Erityisesti mieleen ovat jääneet myös hauskat naamiaiset, joissa hoitaja ja hevonen pukeutuivat teeman mukaan.

– Keväällä järjestettiin aina naamiaiset, joihin hoitaja ja hevonen/ poni pukeutuivat. Muistan ommelleeni Trio-ponille välkkyvästä kankaasta valkoisia housuja ja kullanväristä takkia samalla kun Walter askarteli pahvista kitaraa, jonka sisällä mahtui kävelemään.  Trio-Elvis tarvitsi aika monta harjoituskertaa, ennen kuin päästi kitaran boksiinsa ja hyväksyi housut. Stockmannin myyjän ilme oli myöskin ikimuistoinen, kun selitin etsiväni harmaata huopapeittoa muuttamaan hevosen elefantiksi (ne pahvista tehdyt korvat löytyivät  vielä vuosia myöhemmin ulkovarastostamme)!
Ehdoton ykkönen oli se, kun eräs hoitaja pitkä hame päällä, huivi päässä jakkaralla istuen lypsi lehmäksi puettua ponia keskellä kenttää, Riikka muistelee hymyillen.

– Toinen vahva muisto on siitä,  kuinka järjestimme hevoshoidon Suomenmestaruuskisat.
Torstaina oli ilmoittautunut alle 30 kilpailijaa. Perjantai-iltana Krisu tuli alakertaan hieman kalpeana sanomaan, että nyt oli ilmoittautunut melkein kaksinkertainen määrä ja lisäksi bussilastillinen aikuisia, jotka myös halusivat ruokaa. No, tytöt soittelivat keskenään ”kriisipuheluja” ja järjestivät kaksinkertaisen määrän lisää rasteja tehtävineen ja niille valvojat, ja hyvin onnistui. Hanna ja minä taas ruokittiin lähes sata ihmistä ja saivat vielä täytekakkua (yötä myöten leivottua) kahvin kanssa.  Meillä oli kyllä seurassa uskomaton nuorisojengi, ja niin moneen pystyvä.

Hevosharrastus muuttuu elämän mukana

Ratsastus ja hevosten kanssa oleminen ovat muuttuneet vuosikymmenten varrella.
– Nykyään ratsastus on monella tapaa tavoitteellisempaa ja jopa suorituskeskeisempää. Pahimmillaan hevonen nähdään välineenä. Onneksi Husössä painotetaan edelleen hyvää hevosen käsittelyä ja eläinten hyvinvointia, Riikka ja Walter kiittävät.

Riikan ja Walterin mukaan hevosharrastus kulkee mukana kaikissa elämänvaiheissa. Harrastus vain muuttaa vuosien myötä muotoaan.
– Elämä koostuu vaiheista, ja niin myös ratsastus. On lasten kuljettamista, kentän laidalla estekilpailuissa jännittämistä, omien taitojen kehittämistä tai vain iloa siitä, että vielä pääsee satulaan.

Yhdessä hevosten ja yhteisön kanssa

Ratsastaminen yhdessä puolison kanssa on ollut heille tärkeää.
– Se on todellista laatuaikaa. Ja minulla on aina tallipoika, joka auttaa satulaan, Riikka hymyilee.

Husön Ratsastajat on ollut heille vuosien varrella paljon enemmän kuin pelkkä seura.
– Se on tuonut iloa ja muistoja loppuelämäksi. On hienoa, että samassa seurassa harrastavat sekä lapset, nuoret kilparatsastajat että me pitkäaikaiset harrastajat. Kaikki voivat olla mukana, se on perheillekin tärkeää.

✨ Vinkki nuoremmille✨

Riikan ja Walterin viesti nuoremmille ratsastajille on yksinkertainen mutta viisas:

”Ratsastuksesta tulee aina nauttia sellaisenaan kuin se kullakin kertaa onnistuu.
On hyviä päiviä ja kamalia päiviä, mutta siinä on aina mukana se ihana hevonen kaverina.”✨

Lämmin kiitos muistojen ja hienojen ajatusten jakamisesta, Riikka ja Walter! HuRa kiittää teitä menneiden vuosien aktiivisuudesta seuran toiminnassa ja toivottaa teille paljon hyviä ratsastuksia! ❤️